Veropolitiikassa puhutaan aina siitä, mitä työnteosta peritään. Kukaan ei puhu siitä, mitä tekemättä jätetystä työstä peritään: ei mitään. Verottaja ei lähetä laskua ylitöistä, jotka jätit tekemättä, tai vaativammasta pestistä, jonka annoit mennä ohi. Ja juuri siinä on ongelma.
Palkansaajan oma marginaaliveroaste lyö katon 52,3 prosenttiin jo noin 59 000 euron vuosituloilla. Mutta se on vasta puolikas kuva. Kun mukaan lasketaan työnantajan sivukulut — jotka ovat yhtä lailla työn hintaa, vaikka eivät näy palkkakuitissasi — koko verokiila nousee jo keskituloisella noin 60 prosenttiin.
Lue tuo kaavio oikein. Sininen palkki on se, mitä työstäsi menee keskimäärin. Oranssi on se, mitä menee seuraavasta ansaitusta työvoimaeurosta. Kun otat vastaan vaativamman tehtävän, teet ylityön tai nostat osaamistasi palkkaluokan verran, valtiolle menee noin kolme viidestä lisäeurosta. Vastuu, stressi ja tunnit voivat kasvaa tuntuvasti — käteen jäävä hyöty jää murto-osaan.
Ihmiset laskevat tämän
Ihmiset eivät ole tyhmiä. He laskevat tämän, vaikka eivät piirtäisi kaaviota. Moni ottaa mieluummin vapaapäivän kuin lisävuoron, koska lisävuoro verotetaan marginaalilla. Moni jättää ottamatta esihenkilön pestin, koska muutaman satasen nettolisä ei vastaa vastuuta. Hyvätuloinen pariskunta, jolla ei ole lapsia elätettävänä, harrastaa ja reissaa mieluummin kuin repii kahta työtä — ja se on täysin rationaalista, kun järjestelmä on rakennettu näin.
Tämä ei ole moraalikysymys vaan kannustinkysymys. Kun ahkeruudesta jää käteen puolet, ahkeruutta tulee vähemmän. Taloustiede on tästä poikkeuksellisen yksimielinen: työn tarjonta reagoi marginaaliin. Suomen korkeat rajaveroasteet purevat juuri siihen kohtaan, jossa lisäponnistelun kuuluisi palkita.
Hiljainen muutos taustalla
Yksi asia syventää tätä. Kun syntyvyys on ennätysmatala, yhä harvemmalla on se vanha, pakottava syy tienata enemmän: elätettävä perhe. Ilman sitä painetta korkea marginaalivero kallistaa vaakaa entisestään vapaa-ajan puolelle. En sano tätä syyllistäen — se on looginen seuraus järjestelmästä, jonka olemme itse rakentaneet. Mutta se tarkoittaa, että kannustimilla on nyt enemmän väliä kuin ennen, ei vähemmän.
Työn pitää palkita
Ratkaisu ei ole saarnata ahkeruudesta vaan tehdä siitä kannattavaa. Laskisin marginaaliveroa nimenomaan siitä kohdasta, jossa se tappaa halun ottaa vastaan enemmän — ja rahoittaisin sen pienentämällä valtiota, en uudella verolla. Kirjoitin siitä, mistä valtion raha oikeasti tulee, erikseen: pelivaraa on, kun lakkaa maksamasta asioista, joita valtion ei tarvitse tehdä.
Verottaja ei koskaan lähetä laskua tekemättä jätetystä työstä. Silti koko maa maksaa siitä — pienempänä tuotantona, ohuempana veropohjana ja hitaampana kasvuna. Se on lasku, jota ei näy missään kuitissa.